Nimi on Tomas ja kotipaikkana toimii Lahti. Ikää löytyy paperilla sen 30v mutta korvien välissä ollaan vielä aika kaukana siitä. Perheeseen kuuluu avovaimo ja kuusivuotias Kultainen Noutaja Rosê, joka viettää ansaittuja eläkepäiviä työnnettyään kaksi pentuetta pihalle.

 

Rose.jpg

 

Ammatiltani olen LVI-asentaja, joita hommia on painettu noin kymmenen vuotta. Toimin asennustiimini vetäjäni ja työhöni kuuluu myös uusien työntekijöiden koulutus ja perehdytys. Kymmenen vuotta putkien asennusta sai heräämään ajatteluun, että ”eikö tässä nyt helvetti mitään muuta ole?”. Fysiikkakin alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan siitä, että ikä alkaa kolmosella ja hankalat työasennot ovat tehneet tehtävänsä. Pari vuotta sitten rupesin tosissaan kelailemaan, että mitähän sitä isona tekisi. Opiskelu oli mielessä ja kaikkea mahdollista tuli pyöriteltyä mielessä mutta ensisijaisesti halusin opiskella tutkinnon, jolla on mahdollisuus työllistyä useammalla eri alalla. Päädyin sitten opiskelemaan monimuotona Xamkissa Tradenomiksi ja erikoistumaan HR-asiantuntijaksi. Koulun ja duunin yhdistäminen on ollut välillä haastavaa, koska meillä päin kahdeksan tunnin työpäivää kutsutaan perjantaiksi, joten ylitöitä tulee painettua vuositasolla aika helvetisti. Toisaalta maanantain lähiopetuspäivät tuntuvat lomalta työstä, joten sekin auttaa pitämään kasetin kasassa.

 

Nyt tuli sitten Esimiestaidot- ja viestintä oppimisjaksolla tehtävänanto: pitäisi alkaa kirjoittamaan blogia kurssin teemoista. Ensimmäisenä funtsin, että nyt ollaan ”syvässä päädyssä”. Kuulun harvapäiseen vähemmistöön, jonka olen nimennyt SoMesta kieltäytyjiksi. En siis käytä juurikaan sosiaalista mediaa ja jollain tasolla ajattelen, että koska mua ei löydy SoMesta niin mun elämä ei ole niin julkista. Katotaan miten tää blogin kirjoitushomma lähtee tästä rullaamaan.

 

Kiitti jos jaksoit kiinnostua lukemaan! Ensi kerralla aiheena on: ”Miten työyhteisöviestintä on muuttunut ja miten se on vaikuttanut esimiehen viestintätapoihin?”. Katotaan jos meikäläinen saa siitä aiheesta jotain fiksua raavittua kasaan.